Alpo Suhosen kokoelma

Alpo ”Ape” Suhonen on monipuolinen urheilu- ja kulttuurivaikuttaja. Alpo syntyi Valkeakoskella vuonna 1948. Elämä, jääkiekko ja kulttuuri ovat kuljettaneet häntä ympäri Suomea ja maailmaa. Lapsuus- ja nuoruusvuosinaan Ape vorssalaistui perin pohjin. Tyykikylä oli ja on paikka, jonne maailmankansalaisen on hyvä palata akkuja lataamaan.

Pelaajaurallaan Suhonen pelasi SM-sarjassa Karhuissa, Ässissä ja Jokereissa kausina 1965–1971 yhteensä 103 ottelua ja voitti SM-kultaa vuonna 1971. Pelaajauran jälkeen alkoi pitkä valmentajan urheilujohtajan ura, joka yhä jatkuu. Suomessa hän on valmentanut SM-sarjassa ja liigassa FoPS:ia, SaiPaa, HPK:ta, Jokereita, HIFK:iä ja Porin Ässiä. Suhonen toimi Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja 1982-86. Ennen A-maajoukkueen pestiä Suhonen valmensi myös Suomen 20- sekä 18-vuotiaiden maajoukkueita.

Suhonen on tehnyt pitkän valmentajauran myös ulkomailla kuten Winnipeg Jetsin apuvalmentajana ja Toronto Maple Leafsin apuvalmentajana. Vuonna 2000 Suhosesta tuli ensimmäisenä eurooppalaisena NHL-joukkueen päävalmentaja Chicago Blackhawksiin. Suhonen johti Chicagoa vajaan vuoden, kunnes erosi terveyssyiden takia. Lisäksi Suhonen on valmentanut AHL:ssä ja IHL:ssä, useita kausia Sveitsissä sekä Slovakiassa.Sveitsiläisen Klotenin urheilutoimenjohtajana Suhonen toimi 2009-11 ja vuodesta 2012 lähtien hän on toiminut Itävallan jääkiekkoliiton urheilujohtajana.

Alpo Suhonen on myös aktiivinen filosofi, kulttuurivaikuttaja, kirjailija ja kolumnisti.. Hän on toiminut teatteriohjaajana sekä Turun kaupunginteatterin johtajana 1991–1992 ja Pori Jazzin toiminnanjohtajana vuosina 2003–2004. Suhonen on kerännyt mittavan nykytaiteen kokoelman ja pyörittii jonkin aikaa myös taidegalleria Galleria F:ää Forssassa. Apen yksi merkittävä kulttuuriteko on ollut VIllaForssin vuonna 1903 valmistuneen, Waldemar Aspelinin suunnitteleman Forssan historiallisessa puistossa sijaitsevan rakennuksen kunnostus ja entisöinti.

Kokoelman taitelijoita

Sam Vanni
Olavi Vaarula
Aaro Rauhala
Ilkka-Juhani Takalo-Eskola
Niko Saarinen
Rafael Vardi
Paul Osipov
Juhana Blomstedt
Göran Augustson
Max Salmi
Lars-Erik Nordström
Kari-Juhani Tolonen
Kimmo Pasanen
Juhani Linnovaara
Pauliina Turakka-Purhonen
Alexander Zorn
Günter Grass
Harry Koskinen