Verneri Pohjola tulkitsee uutuusalbumillaan isänsä Pekka Pohjolan musiikkia

04.05.2017

Uusi levy ”Pekka” ilmestyy maailmanlaajuisesti 2.6.2017. Levyllä maamme omaleimaisimpiin taiteilijoihin lukeutuva trumpetisti Verneri Pohjola tulkitsee edesmenneen isänsä, Pekka Pohjolan, musiikkia omista lähtökohdistaan. Maailmanlaajuiseen kulttimaineeseen kohonneet sävellykset yhdistyvät Vernerin ainutlaatuiseen musiikilliseen visioon – tuloksena on kuulijoita yli maantieteellisten ja genrerajojen koskettava ja inspiroiva albumi.

Pekka Pohjola nousi kansainväliseen kuuluisuuteen 1970-luvulla progressiivisten rockyhtyeiden Wigwamin ja Made in Swedenin basistina sekä lukuisten omien rock- ja fuusiojazz-yhtyeidensä johtajana. Hänet tunnettiin legendaarisena sähköbasistina ja arvostettuna säveltäjänä, jonka kuolema vuonna 2008, vain 56-vuotiaana, jätti jälkeensä mittavan musiikillisen perinnön sekä laajan ja omistautuneen kuulijakunnan.

Pohjolat ovat kotimaisen musiikkielämän dynastia-suku, joka on täynnä ansioituneita muusikkoja. Verneri Pohjolan onkin jo kauan odotettu tarttuvan isänsä musiikkiin. Pekan suosion vaikutus perhe-elämään oli kuitenkin ristiriitainen – pojilleen Ilmarille ja Vernerille hän oli paitsi kuuluisa muusikko, myös poissaoleva ja etäinen isä.

”Vasta nyt tuntuu siltä, että olen valmis tähän”, Verneri sanoo. ”En arvannut, kuinka emotionaalinen prosessi tästä syntyisi. Vaikka nuorena minulla oli jonkinlainen suhde Pekan musiikkiin, vasta nyt kunnolla paneuduttuani hänen tuotantoonsa, olen löytänyt siihen henkilökohtaisen yhteyden. Levyn tekeminen on myös tuonut Pekan uudelleen vahvasti muistoihin muusikkona ja ihmisenä - minulle ja koko perheelleni.”

Albumi sisältää monipuolisen kattauksen teoksia yli kahden vuosikymmenen ajalta. Fender Rhodesia soittavasta Tuomo Prättälästä, kitarististi Teemu Viinikaisesta, rumpali Mika Kalliosta ja kontrabasisti Antti Lötjösestä koostuva yhtye tarttuu tuttuihin sävellyksiin tuoreella, vahvasti improvisointiin nojaavalla otteella.

“Kyseessä ei ole tribuutti, vaan meidän näköisemme uudelleentulkinta Pekan sävellyksistä”, Verneri sanoo.

12.09.2018Hesarin arvio Ahon uusimmasta levystä
25.06.2018Kitarakonsertto valmis
04.05.2017Verneri Pohjola tulkitsee uutuusalbumillaan isänsä Pekka Pohjolan musiikkia
07.07.2016Seutu-Sanomat 6.7.2016 Pertti Munck
03.07.2016Konsertti 2 ja Puisto-buffet
01.07.2016Uuden festivaalin upea avaus
30.06.2016YLE tv Häme VillaForssissa
27.06.2016Uunituore, upea video Kari Huhtamon taiteesta
23.06.2016Konsertti 1:n ohjelma perjantaina 1.7.2016 on päivitetty
16.06.2016Sonja Fräki ja Musica Kalevi Aho Rondo lehdessä

Siirry arkistoon »