Kesän alkaessa

Tiistai 5.6.2018 - Kalevi Aho

Talvisen blogikirjoitukseni jälkeen on kohdallani tapahtunut aika paljon. Sävellyksiä on alkuvuoden aikana syntynyt - helmikuussa sain valmiiksi kolmoiskonserton viululle, sellolle, pianolle ja pienelle orkesterille. Tein teoksen hollantilaiselle Storioni-triolle, ja he kantaesittävät sen Antwerpenin sinfoniaorkesterin konsertissa 11.5.2019. Kaksi viikkoa myöhemmin seuraa teoksen toinen esitys Eindhovenissa. 

Heti perään sävelsin jousiorkesteriteoksen Kirje tuolle puolen. Kyseessä on Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin tilaus säveltäjä Pehr Henrik Nordgrenin 75-vuotismuistokonserttiin Kokkolassa 19.1.2019. Nordgren oli läheinen säveltäjäystäväni, ja kapellimestari Juha Kangas pyysi minulta tätä teosta, joka on ikään kuin musiikillista ajatustenvaihtoa tämänpuoleisesta tuonpuoleiseen.

 Sitten piti muistaa MKA-festivaalia, ja sävelsin sitä varten teoksen Berliner Bagatelle puhallinkvintetille. Teos pohjautuu Berliinin filharmonisen puhallinkvintetin kunkin soittajan nimen musiikillisiin kirjaimiin; he soittavat teoksen aikana vuorollaan pienen soolon omasta nimestään. Huhtikuussa kävin Berliinissä ja luovutin partituurin ja stemmat berliiniläisille. Tämä teoshan avaa tämänvuotisen festivaalin Villaforssissa 29.6. klo 17.

Parhaillaan on jo melko loppuvaiheessaan kitarakonsertto, joka on puolestaan Lapin kamariorkesterin tilaus kitaristi Ismo Eskeliselle. Sen suunnitellut ensimmäiset esitykset 10. ja 11.5.2019 ajoittuvat harmillisesti juuri samaan aikaan kolmoiskonserton kantaesityksen kanssa. Täytyy varmaan vetää arpaa, kumpaan kantaesitykseen menen paikalle. 

 Toukokuun alussa kävin Romanian Clujssa. Siellä minut promovoitiin Clujn musiikkiakatemian kunniatohtoriksi. Pääsin aika kunnianarvoisaan seuraan; akatemian aikaisemmat säveltäjäkunniatohtorit ovat Iannis Xenakis, Krzysztof Penderecki ja György Kurtag. Clujn akatemian kunniatohtoreina on myös monia maailmankuuluja muusikkoja aina Yehudi Menuhinista lähtien. Samassa yhteydessä Transilvanian filharmoninen orkesteri, jota pidetään Romanian parhaana, esitti konsertissaan huilukonserttoni; sen häikäisevänä solistina oli Romanian johtava huilisti Matei Ioachimescu ja erinomaisena kapellimestarina Gabriel Bebeşelea. 

 Vaikka huilukonsertto kuuluu tunnetuimpiin sävellyksiini, tuotantoni suurimmaksi hitiksi on noussut kuitenkin lyömäsoitinkonsertto Sieidi. Kesällä teos saa jo 50. konserttiesityksensä itävaltalaisen lyömäsoitinšamaanin Martin Grubingerin soittaessa konserton heinäkuun lopulla viidellä eri paikkakunnalla Schleswig-Holsteinin musiikkifestivaalilla. Kaudella 2018-19 on tulossa 13 esitystä lisää Saksassa, Sveitsissä, Luxemburgissa ja Yhdysvalloissa, asialla Grubinger, skottilaissyntyinen Colin Currie ja Berliinissä nykyisin asuva Alexej Gerassimez. Teoksen suurmenestys on ollut itsellenikin yllätys, sillä ennen Lontoossa huhtikuussa 2012 tapahtunutta, Colin Currien soittamaa kantaesitystä olin teoksesta vielä varsin epävarma.  

Kesäohjelmani on tavanomainen: vietän aikaa kesäpaikallani Turun Hirvensalossa lähinnä säveltäen. Kitarakonserton jälkeen pitäisi täydentää Einojuhani Rautavaaran viimeinen, keskeneräiseksi jäänyt teos Serenadi rakastetulle viululle ja pienelle orkesterille. Mikko Franckin johtama Ranskan radio-orkesteri kantaesittää sen ensi tammikuussa Pariisissa. Loppukesän aikana pääsen varmaan sitten seuraavan teoksen, bassoklarinettikonserton kimppuun. Teos tulee olemaan 31. soitinkonserttoni. 

 Mutta kun kauniin luonnon keskellä säveltää, säveltäminen ei tunnu työltä lainkaan, vaan toimintana josta nauttii ja jota tekee hyvin mielellään. Päinvastoin kuin monilla muilla, säveltäminen on tullut minulle helpommaksi vanhemmiten, ja työtä on alkanut tehdä samalla aikaisempaa kevyemmällä ja irtonaisemmalla otteella.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: festivaali

Kohti MKA-festivaalia 2018

Torstai 1.3.2018 - Kalevi Aho

Kohti MKA-festivaalia 2018!

Uusi vuosi on alkanut ja enää on runsaat viisi kuukautta aikaa seuraavaan MKA-festivaaliin. Viimekesäinen festivaalihan onnistui suorastaan yli odotusten, kun esiintyjiksi saimme loistavan Kamus-kvartetin, klarinetisti Lauri Sallisen, kitaristi Ismo Eskelisen sekä oboisti Keijo Ahon. Kaikki omien instrumenttiensa ehdottomia huippuja Suomessa. Ja tapahtuman lopuksi Reiska Laineen trio sekä Verneri Pohjolan yhtye sekä pyöristivät Villaforssin pihalla tapahtuman komeaan päätökseen.


Ensi festivaalille on luvassa suoranainen sensaatio, kun maailmankuulu Berliinin filharmonikkojen puhallinkvintetti saapuu konsertoimaan Forssaan. Aikaisemmin tämä ympäri maailmaa kiertänyt legendaarinen yhtye ei ole esiintynyt vielä maassamme. Forssalaisilla ja muuallakin asuvilla on siis aivan ainutlaatuinen tilaisuus kuulla puhallinmusiikkia maailman huipulta! Tämä ensi festivaalin pääkonserttihan tapahtuu Forssan kirkossa lauantaina 30.6. klo 14, ohjelmassa allekirjoittaneen molemmat puhallinkvintetot (joista toisen olen tehnyt juuri berliiniläisille) sekä Mozartia.

Mutta jo sitä ennen perjantaina 29.6. klo 18 ja klo 21 on Villaforssissa mahdollisuus kuulla huippuvirtuoosista soitantaa, kun Suomen etevimpiin harmonikkataiteilijoihin kuuluva Saila Korhonen taituroi instrumenttinsa parissa ja huippuviulistit Antti Tikkanen ja Minna Pensola esittävät allekirjoittaneen ja Bachin musiikkia.

Viimekesäiseen tapaan tapahtuman alkuun liittyy myös festivaalin varaslähtö Villaforssissa 29.6. klo 17; siinä Berliinin filharmonikkojen kvintetti kantaesittää heille säveltämäni uuden puhallinkvintettiteoksen, ja Tero-Pekka Henell jututtaa festivaalin muusikoita.

Viime festivaalin jälkeinen aika on omalta kohdaltani ollut tapahtumarikas. Tietenkin olen säveltänyt paljon, ja viimevuotinen pääteokseni oli heinäkuussa 2017 valmistunut sinfonia nro 17, joka kantaesitetään Lahdessa keväällä 2019. Elokuussa 2017 Oulunsalo soi –festivaalilla kantaesitettiin viime talvena valmistunut laulusarjani ”Sateen aikaan” mezzosopraanolle ja jousikvartetille; asialla Virpi Räisänen ja Meta4-kvartetti.

Syyskuussa oli seuraava kantaesitys Gentissä Belgiassa, nimittäin kamarikonsertto ”Mearra” harpulle ja jousiorkesterille; sävelsin teoksen Wienin filharmonikkojen belgialaiselle sooloharpistille Anneleen Lenaertsille. Ja joulukuussa soitettiin Helsingissä ensimmäistä kertaa teokseni ”La Violina” neljälle viululle. Teos on pedagoginen sävellys pitkälle edenneille opiskelijoille, ja kantaesittäjinä oli neljä etevää viulistityttöä Itä-Helsingin musiikkiopistosta.

Loppusyksyn kiintoisin matkani suuntautui Moskovaan; 18.11. Moskovan kamarioopperassa, eli ns. Pokrovski-oopperassa oli oopperani ”Frida y Diego” venäläinen ensi-ilta. Oopperan päähenkilöinä ovat taidemaalarit Frida Kahlo ja Diego Rivera sekä vallankumouspoliitikko Lev Trotski. Teoksen toteutus ja vastaanotto olivat erinomaisia, ja ooppera sai Venäjällä erittäin paljon julkisuutta sekä arvosteluja peräti chileläisiä, perulaisia ja espanjalaisia lehtiä myöten.

”Frida y Diego” on kaiken lisäksi ensimmäinen suomalaisooppera kautta aikojen, joka on toteutettu Venäjällä venäläisin voimin. Tätä ennen pari suomalaisoopperaa on esitetty Venäjällä vain suomalaisina vierailunäytäntöinä. Moskovan produktio kutsuttiin heti Pärnun oopperajuhlille Viroon, jossa he esittävät ”Frida y Diegon” vierailunäytäntönä heinäkuun 5. päivänä 2018, eli heti ensi kesän MKA-festivaalin jälkeen. Eli näyttää siltä, että Forssasta jatkan matkaani suoraan Viroon…

Muista teoksistani lyömäsoitinkonsertto ”Sieidi” esitetään kaudella 2017-18 Saksassa ja Ranskassa peräti 15 kertaa. Teos kuullaan useimmissa Saksan merkittävissä musiikkikaupungeissa, solistina itävaltalainen lyömäsoitintaituri Martin Grubinger. Samaan aikaan myös skottilainen lyömäsoittaja Colin Currie, joka kantaesitti ”Sieidin” Lontoossa 2012, pitää teosta jatkuvasti ohjelmistossaan. Kolmantena esittäjänä on tullut mukaan Berliinissä asuva Alexei Gerassimez. Ensi syksynä ”Sieidi” saa jo 50. konserttiesityksensä, eli teoksesta on tullut tällä hetkellä soitetuin suomalainen instrumentaalikonsertto Sibeliuksen viulukonserton jälkeen. Olin syyskuussa kuuntelemassa, kun Grubinger esitti teoksen Kölnissä, ja oli ilo havaita, että konsertto todella uppoaa saksalaiseen yleisöön.

Teosteni ulkomaisia esityksiä olisi tietenkin hauska kuulla enemmänkin, mutta niihin en mene kantaesityksiä lukuun ottamatta kovin usein, koska liika matkustaminen keskeyttää ja häiritsee pahasti työtä. Haluan lisäksi mieluummin päästä irti vanhoista teoksista kuin juuttua niihin.

Lähiaikojen päätapahtuma on omalta kohdaltani kuitenkin MKA-festivaali 29.-30.6. Forssassa. Kun esiintyjät ovat näin huippuja, omat odotukseni ensi kesän festivaalista ovat korkealla.

Kalevi Aho

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: festivaali

Talous vain taloutta varten?

Tiistai 4.4.2017 - Kalevi Aho

Onko talous olemassa vain taloutta varten? kysyi Kalevi Aho Mikkelin orkesteripäivien avauspuheessaan 31.3.2017. Ohessa siitä lyhennelmä.

”Pohjoismaita on totuttu maailmanlaajuisesti pitämään orkesterielämän esikuvamaina. Orkesterielämän kukoistuksen tärkeänä tekijänä on ollut Pohjolassa, että riittävä julkinen tuki on mahdollistanut tämän taidemuodon olemassaolon. Siinä ohessa suomalainen luova säveltaide kohonnut maailmanmaineeseen, koska suomalaisorkesterit eivät ole tyytyneet ohjelmistoissaan pelkästään klassikkoihin, vaan ovat halunneet samalla mahdollisuuksiensa mukaan tilata ja esittää teoksia eläviltä säveltäjiltä.
Pohjoismaissakin on joillakin tahoilla alettu kuitenkin kyseenalaistaa sitä, pitääkö julkisin varoin subventoida orkestereita, teattereita ja museoita enää siinä määrin kuin aikaisemmin.

Keski-Euroopassa kulttuurinvastaisen kehityksen tiennäyttäyttäjänä on ollut Hollanti. 2010-luvun alussa Hollannin silloinen konservatiivihallitus supisti maan kulttuuribudjettia 25 prosentilla, ja kristillisdemokraattinen kulttuuriministeri Marja Van Bijsterveldt yritti muun muassa sulkea radion musiikkitalon henkilökuntineen ja lopettaa samalla radion sinfoniaorkesterin, radion kamariorkesterin, Metropole-orkesterin, radiokuoron sekä radion maailmankuulun musiikkikirjaston. Myös Itävallassa on keskusteltu radio-orkesterin lopettamisesta.

 Pohjoismaista Tanska on ensimmäisenä alkanut seurata samoja trendejä. Tanskan uusi, liberaalia oikeistoa Venstreä edustava kulttuuriministeri Mette Bock kertoi maaliskuun alussa tavoitteestaan lakkauttaa Tanskan radion piiristä sekä radio-orkesteri että radiokuoro ja myydä lisäksi radion uusi, vuonna 2009 käyttöön otettu konserttitalo pois. Bockin mielestä radio-orkesteri pitäisi siirtää Kuninkaallisen oopperan hallintaan. 

Mette Bockin mielestä Tanskan radiosta pitäisi tehdä pelkkä uutisiin ja dokumentteihin keskittyvä mediatalo. Myös Suomessa kaikki tämänhetkiset hallituspuolueet ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä nykyisen kaltaiseen Yleisradioon. Viimeksi Oulun läänin kokoomusnuoret julisti maaliskuun alussa, että ”ihmisten on aika herätä ja vaatia aidosti vapaata ja valtiosta riippumatonta mediaa.” Nykyistä Yleä he pitivät veronmaksajille liian kalliina ”fillarikommunistien” äänitorvena.

Jos radio- ja televisiotoiminta yksityistettäisiin, kuten kokoomusnuorten toive on, silloin Suomessakin pitäisi heittää hyvästit radio-orkesterille. Linjassa sen kanssa tosin olisi, että Yleisradio on jo aikaisemmin lopettanut kamarikuoronsa, erinomaisen musiikkistudionsa ja vähentänyt lisäksi koko ajan omaa draamatuotantoaan. Miten mahtaa siis käydä Yleisradion omalle musiikki- ja draamatuotannolle 10-20 vuoden päästä, kun uusi nuori poliitikkosukupolvi on astunut Suomessa valtaan? Ylen kimpussa ovat olleet myös Keskustapuoleen ja Perussuomalaisten poliitikot aivan samasta syystä: Ylen tiedonvälitys ei muka ole ollut tasapuolista. Poliitikkoja näyttää erityisesti närkästyttävän se, että Ylessä on toiminut myös kriittisiä toimittajia, jotka ovat halunneet kaivella asioiden taustoja. Jotkut kaikkein parhaista toimittajista ovatkin jättäneet talon, koska eivät halua alistua poliitikkojen talutusnuoraan. 

 

Kriittinen journalismi ja kulttuuri ovat vielä paljon pahemmassa jamassa Yhdysvalloissa Donald Trumpin tultua valituksi presidentiksi. Itselleen epämieluisat totuudet Trump on julistanut yleensä pelkiksi valetieteen ja valemedian valeuutisiksi. Kun myös Venäjällä ja Kiinassa totuudeksi hyväksytään ennen kaikkea vain vallanpitäjille mieluiset asiat, ja kun totuutta ja todellisuutta vääristelevät populistiset ja nationalistiset tendenssit ovat vallalla myös Turkissa, Puolassa, Unkarissa ja vahvoilla lisäksi Hollannissa ja Ranskassa, herää kysymys, ovatko demokratian saavutukset sittenkin vain pelkkä pieni väliepisodi ihmiskunnan kehityksessä. Eli olemmeko taantumassa kohti tilannetta, jossa luulot, huhut ja asenteet korvaavat todellisuuden myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.  

Ihmisten suhde tietoon on siitä omituinen, että tietoa ei kerrassaan haluta ottaa vastaan, jos se sotii aikaisemmin omaksuttuja näkemyksiä vastaan. Kaikesta informaatiosta pyritään vastaanottamaan vain sellainen, joka vahvistaa ja tukee omia näkemyksiä.  

Kaikki tämä koskee myös suhdetta kulttuuriin ja kulttuurin rahoitusta. Olen puhunut aikaisemmin useaan otteeseen Boinkum Benson Konlaanin Ruotsissa 2000-luvun alussa julkaisemasta erittäin perusteellisesta tutkimuksesta, jossa hän vastaansanomattomasti todisti, että kulttuuria ja terveydenhoitoa ei pitäisi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa asettaa vastakkain. Nimittäin ne ihmiset, jotka harrastavat kulttuuria, elävät pitempään ja terveempinä kuin kulttuuria harrastamattomat, ja kulttuurin harrastamisen aloittaminen myöhäisessä iässäkin parantaa suoraan hyvinvointia. Kulttuurilaitosten lakkauttamisen sijaan kunnille tulisi edullisemmaksi saada asukkaat kulttuuriharrastusten pariin, sillä tämä tulisi lopulta paljon halvemmaksi kuin se, että ihmiset päästetään sairastumaan ja dementoitumaan ja heitä hoidetaan hoitokodeissa. 

On myös todistettu, että kulttuuriin panostaminen on kunnille puhtaasti taloudellisestikin kannattavaa, sillä jokainen kulttuuriin sijoitettu euro maksaa itsensä takaisin suoraan tai epäsuorasti paikkakunnan erityisolosuhteista riippuen kaksin-kuusinkertaisesti, ja festivaalipaikkakunnilla taloudellinen hyötysuhde on vielä monin verroin tätäkin suurempi.

Lisäksi kulttuurilla on kolmaskin, kaikkein suurin etu: hyvä taideteos, kirja, elokuva, sävellys tai teatteriesitys esittää aina asiat osittain totutusta poikkeavassa, yllättävässä valossa. Siksi taide saattaa pakottaa ajattelemaan asioita uusiksi, jolloin se voi auttaa pääsemään eroon omista pinttyneistä ennakkoluuloista ja ajatuksellisista lukkiutumista. Toisin sanoen taiteen harrastaminen lisää ihmisten innovatiivisuutta, käyttääkseni nykyistä muotisanaa. Ja tämä vaikuttaa vireyttävästi paikkakunnan koko henkiseen ja luovaan ilmapiiriin.  

Silti kun kunnat tekevät säästöpäätöksiä, kulttuurimenot ovat yleensä ensimmäisinä leikkauslistalla. Miksi? Siksi että kulttuuriin sijoittamisen moninaista hyötyä ei millään haluta uskoa, vaikka tutkimukset mitä osoittaisivat. Ehkä kunnallispoliitikot ajattelevat, että tämä on vain sitä Trumpkin haukkumaa kaiken maailman dosenttien valetiedettä. Tai sitten ajatellaan, että kun kulttuurin yleistä merkitystä ei pystytä suoraan näyttämään kunnan tilinpäätösluvuista, silloin sellaista ei kerrassaan voi olla olemassa.  

Olen myös jo monesti aikaisemmin puhunut siitä, miten useat tutkimukset ovat yhtäpitävästi osoittaneet soiton harrastamisen positiivisen merkityksen lapsen henkiselle kehitykselle. Ne lapset jotka soittavat, kehittyvät luovemmiksi, henkisesti tasapainoisemmiksi, kielellisesti ja matemaattisesti älykkäämmiksi, emotionaalisesti kypsemmiksi ja muut paremmin huomioon ottaviksi kuin ne jotka eivät soita. Juuri yhteisen musisoinnin avulla myös maahanmuuttajalapsia on ollut paljon helpompi sopeuttaa uuteen yhteiskuntaan, ja tämä on vähentänyt samalla tehokkaasti molemminpuolisia ennakkoluuloja. Miten tämä puolestaan näkyy suomalaisessa kouluopetuksessa? Siten että musiikin ja muiden taideaineiden opetusta on Suomen kouluissa koko ajan vähennetty, kun sitä päin vastoin pitäisi erityisesti ala-asteella lisätä. Vastoin kaikkien psykologien suosituksia, Suomen kouluista on lopetettu myös kaunokirjoitus, eli suomalaislapsilta on nyt riistetty mahdollisuus kehittää oma persoonallinen käsialansa. Lisäksi on vähennetty jopa äidinkielen ja historian opetusta.

Koululaitosta ollaan kehittämässä Suomessa jonkinlaiseksi käytännön työelämään ja korkeakouluihin tähtääväksi preppauslaitokseksi, ja samalla ollaan unohtamassa koululaitoksen yleissivistävä merkitys.  

Miten kuitenkaan voi kuvitella, että ilman kunnon sivistyspohjaa ja ilman oman äidinkielen kunnollista hallintaa voitaisiin kasvattaa kansalaisia, jotka pystyisivät tekemään aikanaan viisaita ja kauaskantoisia yhteiskunnallisia päätöksiä? Tutkimusten mukaan suomalaisten yleinen älykkyysosamäärä nousi aina vuoteen 1997 saakka, josta lähtien se on pikkuhiljaa alkanut laskea. Syynä ei ole väestön geneettinen rappeutuminen, vaan se, että lapset eivät joudu käyttämään aivojaan enää yhtä monipuolisesti kuin aikaisemmin, eli syynä ovat paljolti myös kouluopetuksessa tapahtuneet muutokset. Moderni maailma tietokoneineen ja sosiaalisen median ilmiöineen ei siis näytäkään kehittävän kansalaisia vaan päinvastoin tyhmistävän heitä. Mitä hatarammalla pohjalla on yleissivistys, sitä todennäköisempää on, että kaikenlaiset lumetotuudet, huhut, ennakkoluulot ja suoranainen taikausko muodostuvat ihmisten mielessä todellisuuden ja totuuden korvikkeeksi.

Voi olla vain kateellinen sille, miten Virossa suhtaudutaan näihin samoihin tutkimuksiin, jotka Suomessa on torjuttu. Ensi vuonna myös Viron valtio tulee sadan vuoden ikään, ja yhtenä satavuotisprojektinaan Viro on päättänyt sijoittaa 1,3 miljoonaa euroa siihen, että jokaiselle virolaislapselle hankittaisiin oma soitin. Päin vastoin kuin Suomessa, Viron hallitsevat poliitikot näyttävät siis uskovan siihen, että lasten musiikin harrastamisella on suuria positiivisia vaikutuksia, ja soittaminen auttaa kehittämään lapsista fiksumpia aikuisia.  

Kun Suomi tänä vuonna täyttää 100 vuotta, kulttuurin asemaa ei meillä suinkaan vahvisteta, vaan koko taidelaitosten valtionosuusjärjestelmä on perusteellisen uudistuksen kohteena, minkä seurauksen monien taidelaitosten tulevaisuus on päinvastoin vaakalaudalla. Kun Suomessa kulttuuribudjetti on vuodesta toiseen pysynyt vaikeaan taloustilanteeseen vedoten samana, runsaassa 450 miljoonassa eurossa, Ranskassa pelkästään museot saivat tänä vuonna peräti 3 miljardia euroa valtiontukea, ja maan kulttuuribudjettia kasvatettiin 12 %, vaikka taloustilanne on ollut vaikea Ranskassakin. Myös ranskalaiselle tieteelle ja tutkimukselle tuli merkittävä lisäpanostus, päinvastoin kuin Suomessa. 

Saksassa ollaan puolestaan oltu ylpeitä Berliinin uudesta Pierre Boulez -konserttisalista sekä erityisesti Hampurin Elbphilharmoniesta. Vaikka Elbphilharmonie tuli maksamaan kymmenen kertaa enemmän kuin alun perin oli budjetoitu, sali tehtiin viimeisen päälle alkuperäisten suunnitelmien mukaiseksi turvautumatta erilaisiin toimivuutta haittaaviin säästöratkaisuihin, kuten Helsingissä tapahtui sekä Oopperatalon että Musiikkitalon rakentamisen yhteydessä. Seurauksena on, että Hampurissa konserttitalosta on tullut suoranainen kaupungin uusi symboli ja turistimagneetti.  

Yksi aikamme muotisanoista on tulosvastuu. Suomen kulttuurilaitoksista juuri orkesterilaitos on vuodesta toiseen osoittanut tulosvastuunsa suorastaan häikäisevästi. Soiton taso on kaikkialla Suomessa vuosi vuodelta kohonnut. Lisäksi viime vuonna Suosion jäsenorkestereiden konserteissa kävi taas enemmän yleisöä kuin koskaan aikaisemmin, eli kuulijamäärä oli 1.303.034. Ja tästä luvusta puuttuvat vielä yhdistykseen kuulumattomien orkesterien konsertit tai Savonlinnan oopperajuhlien kaltaisten festivaalien yleisö. Luku on erittäin suuri, sillä jopa kaikista massaurheilulajeista vain jääkiekko voitti yleisömäärässä orkesterikonsertit – jääkiekkoliigan otteluissa oli kaudella 2015-16 katsojia 1.938.000. Saksassa orkesterikonserteissa kävi jopa 40 prosenttia enemmän yleisöä kuin Bundesliigan jalkapallo-otteluissa. On siis turha väittää, että klassinen musiikki on vain melko harvojen elitistinen harrastus, tai että orkesterit eivät muka tavoita yleisöään. 

Jotta meneillään olevan valtionosuusuudistuksen tavoitteet, eli alueellisuus ja mahdollisten uusien toimijoiden saaminen valtionosuuden piirin toteutuisivat, ainoa keino on, että kulttuurimäärärahoja lisättäisiin. Nykyisellä kulttuuribudjetilla uusia toimijoita voidaan ottaa mukaan vain, jos joko henkilötyövuoden hintaa edelleen lasketaan, jolloin samalla valtionosuutta nauttivat laitokset pannaan entistä suurempaan kurimukseen, tai sitten pudotetaan joitakin nykyisistä taidelaitoksista valtionosuuden piiristä. En kuitenkaan keksi yhtäkään kaupunginorkesteria, joka ei olisi valtionosuuttaan erinomaisesti ansainnut. 

Klassisen musiikin koko kenttä, eli suomalainen luova ja esittävä säveltaide on ollut kaiken lisäksi maamme parhaita vientivaltteja ja esikuvia ulkomailla. Kulttuuriin sijoitetut rahat ovat todella maksaneet itsensä takaisin, eikä läheskään samaa hyötysuhdetta ole ollut vaikkapa sillä 40 miljoonalla, jonka valtio on vuosittain sijoittanut täysin kaupallistuneeseen huippu-urheiluun. 

Voi myös kyseenalaistaa sen, pitääkö valtion tai kuntien tukea sellaisia kaupallisia hankkeita, joissa tuen saajana on kansainvälinen suuryritys. Myös Suomen maakuntaliitot voisivat arvioida uudestaan tukipolitiikkaansa. Lapissa Lapin liitto on määritellyt keskeiseksi tehtäväkseen maakunnan ja sen kuntien yhteisten etujen valvonnan, henkisen ja aineellisen vaurastumisen edistämisen sekä maakunnan kehittämisen kunnallis-, sosiaali-, terveys-, kulttuuri-, koulutus-, ympäristö- ja elinkeinoasioissa yhteistyössä alueen kuntien kanssa.  

Käytännössä tämä on tarkoittanut pelkästään aineellisten hankkeiden edistämistä ja talouden asettamista kulttuuri- ja ympäristöarvojen edelle. En tiedä yhdenkään Suomen maakuntaliiton tukeneen merkittävästi kulttuurihankkeita. Perusteena on ollut aina, että kaupallisemmat projektit ovat etusijalla, koska ne tuovat työllisyyttä seudulle. Tällä perusteella Kemijoki-yhtiöön kytkyssä oleva Lapin liitto on viime marraskuussa esittänyt jälleen kerran, että Vuotoksen tekoallas pitäisi sittenkin rakentaa, vaikka korkein hallinto-oikeus jo vuonna 2002 määräsi alueen rakennuskieltoon, ja se liitettiin myöhemmin natura-alueeseen. Samoin Kainuun liitto on voimakkaasti puhunut Talvivaaran kaivoksen puolesta. Voi kuitenkin kysyä, kumpi on tärkeämpää, jonkin verran työpaikkoja pariksi kymmeneksi vuodeksi, vai valtavan luonnonkauniin alueen täydellinen tuho, kuten juuri Talvivaaran kohdalla on tapahtunut? 

Myös kulttuuri luo työpaikkoja, eivätkä ne tuota ympäristötuhoa. Lisäksi kulttuuri luo seudulle henkistä ja fyysistä hyvinvointia, viihtyvyyttä ja houkuttelevuutta. Maakuntaliittojen kannattaisi pohtia, eikö niiden olisi järkevämpää sijoittaa vastaisuudessa huomattavasti enemmän juuri kulttuuriin kaikkien taloudellisesti epävarmojen ja ympäristölle tuhoisien kaupallisten tukihankkeiden sijaan.

 

On paradoksaalista, että vaikka maassamme on varallisuutta enemmän kuin koskaan, elintason jatkuva nousu näyttää johtavan kaikkien välittömästi materian kasvattamiseen liittymättömien toimintojen kitkemiseen sen sijaan, että luotaisiin entistä paremmat edellytykset ei-materiaalisen kulttuurin viljelylle sekä koulutukselle ja tutkimukselle. Mitä hyötyä on siis vauraudesta, jos sillä ei haluta rahoittaa todellista henkistä hyvinvointia ja viihtyvyyttä, vaan talouden kuvitellaan olevan olemassa pelkästään taloutta varten?”  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kulttuuri, talous

Junamusiikkia

Maanantai 29.8.2016 klo 21:58 - Hannu Lahtonen

Nyt viimeistään oivallan, että Ahon Kalevi on varsinainen villikko – vastoin yleistä käsitystä. Eikä pelkästään villikko, vaan varsinainen seikkailija.

Kaikki alkoi vuosi siten, kun palasimme LuostoClassic –tapahtumasta yöjunalla. Koska matka Rovaniemeltä Helsinkiin oli pitkällinen, pistäydyimme myös ravintolavaunussa nauttimassa VR:n antimia. Aikamme viisasteltuamme viereisen pöydän pariskunta kiinnostuneena otti osaa keskusteluumme. Kuinka ollakaan, kävi ilmi että kyseessä olivat Leena Valkeapää ja lappilainen miehensä Oula. Keskustelun ytimeksi päätyi legendaarinen Nils-Aslak Valkeapää.

Kävi ilmi, että edesmenneellä Ailulla on taiteilijaresidenssi Lásságámmi Norjan puolella Storfjordin rantamilla. Vanhana Norjan-seikkailijana Kalevihan innostui ja haki sinne täksi kesäksi parin viikon luovaa aikaa – ja se onnistui!

Sieltä hän hurutteli autollaan sitten Suomen puolelle Luostolle, jossa esitettiin hänen kantaesityksensä Partita sellolle ja kitaralle. Mutta tämän teoksen Kalevi oli tehnyt jo puoli vuotta aiemmin.

Kalevi on tunnetusti säveltäjä, joka allokoi hyvin etukäteen sävellystilauksensa. Nyt kävi toisin. LuostoClassicin taiteellinen johtaja, sellovirtuoosi Marko Ylönen sattui kysymään viime helmikuussa Kalevilta, että onnistuisiko? Kohteliaana perusforssalaisena hän ei kieltäytynyt. Mutta ideat ja aika olivat vähissä.

Aikansa päätä harottuaan, kaikkien muiden sävellystilausten rakosessa, Kalevi päätti hypätä junaan ja lähteä niin kauas Suomessa kuin mahdollista – siis Kolariin.

Inspiraatio löytyi heti Helsingin rautatieasemalla. Koko matkan ajan Kalevi työsti partitaan, lähes nukkumatta. Aikaa Kolarissa oli seitsemisen tuntia ennen paluuta. Sama tahti jatkui paluumatkalla, ja kun juna viimein kirskui pääkaupungin asemalle, teos oli valmis.

Teoksessa on viisi ilman taukoja toisiinsa liittyvää lyhyttä osaa. Se sai huikean vastaanoton ravintola Vaiskossa ja siitä kuullaan vielä lisää. Sekä sellisti Marko Ylönen että kitaristi Timo Korhonen olivat innoissaan – samoin kansainvälinen artistikunta. Ainoa takaisku oli esityksessä, että iPadilla nuotteja seuraava Korhonen koki teknisen häiriön, jonka vuoksi piti pitää ”taidepaussi”.

Ja Puran Marttikin oli jälleen kehissä mukana.

Hannu Lahtonen

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogi

Yhtä juhlaa!

Sunnuntai 3.7.2016 klo 18:32 - Hannu Lahtonen

Ensimmäinen Musica Kalevi Aho –festivaali osoittautui jymymenestykseksi. Taiteellinen anti osoittautui korkeatasoiseksi ja loppuunmyydyt konsertit ylittivät tunnelmaltaan odotukset. Ikään kuin pisteenä iin päällä myös ilmojen haltia suosi molempina päivinä.

Sonja Fräki oli pääroolissa lauantaisessa pianomatineassa, jossa hän soitti Kalevin pianoteoksia. Virtuositeettia vaativa ohjelmisto sai mieliinpainuvan huippuluokan toteutuksen. Musiikillista antia täydensi säveltäjän mainio teosesittely.

Vaikka yleisöä oli porstuaa myöden, Villaforssin akustiikka välitti musiikin nautittavasti. Kokonaisvaltaista kokemusta täydensi talon isännän Alpo Suhosen nykytaiteen kokoelma.

Toisenlaisen mutta yhtä nautittavan näkökulman musiikkiin toi Juhani Aaltosen kvartetti, jossa huilua ja saksofonia soittavaa maestroa säestivät pianisti Iro Haarla, basisti Uffe Krokfors ja rumpali Reiska Laine. Pihapiirissä pidetyn buffet-konsertin makunautinnoista vastasi keittiövelho Petteri Luoto ja Ravintola Vispilän tiimi. Vorssalainen kolmen sormen pylsy oli saanut uuden innovaation lihapiirakan muodossa. Jääkiekon piiristä tutun Teppo Kivelän maahantuomat italoviinit toimivat hyvänä kyytipoikana. Kari Huhtamon teräsveistokset sointuivat tyylikkäästi kokonaisuuteen.

Onnistuneen avauksen innoittamana ensi vuonna jatketaan, Kalevi on itse asiassa jo hahmotellut tulevan ohjelmistonkin. Vielä kiitokset fantastiselle yleisölle, festivaalitiimille ja tapahtuman tukijoille!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Musica Kalevi AHo, Kalevi Aho, Junnu Aaltonen Quartet, Ravintola Vispilä, Petteri Luoto, Kari Huhtamo

Kohtalona Kalevi

Maanantai 20.6.2016 klo 11:56 - Hannu Lahtonen

Joskus asioilla on taipumus ludviutua kuin itsestään. Ei ehtinyt kulua tämän festivaalin perustavasta aamenesta kuin puoli vuorokautta, kun musiikillisen johtajan ominaisuudessa Kalevi viestitti nimikkofestivaalinsa ohjelmiston esittäjineen keskeisenä tekijänä pianisti Sonja Fräki.

Kävi ilmi, että Kalevilla ja Sonjalla on ollut jo vuosikausia jatkunut suhde – musiikillisesti. Kaikki sai alkunsa kymmenisen vuotta sitten, kun Sonja kuuli Kalevin Balladin huilulle, fagotille, sellolle ja pianolle. Tällä Sonjan koukuttaneella sävellyksellä on samalla kiehtova yhteys Kalevin synnyinkaupunkiin, sillä virtuoosinen teos on sävelletty unkarilaissyntyiselle ja sittemmin forssalaistuneelle Bogányin sisarusparvelle.

Balladin innoittamana ja suomalaiseen uuteen musiikkiin muutenkin tykästynyt Sonja alkoi valmistella hurjaa urakkaansa eli taiteellista tohtorintutkintoaan Sibelius- Akatemiassa Kalevin pianomusiikista. Viimeinen viidestä jatkotutkintokonsertista oli viime helmikuussa.

Sitä ennen Sonja oli urakoinut Kalevin mittavan pianotuotannon kokonaisuudessaan.  Mikäli olen oikein ymmärtänyt, urakka on ollut varsin haastava, sillä Kalevilla on kautta aikain ollut taipumus kirjoittaa täydellistä virtuositeettia vaativaa musiikkia. Mutta summa summarum: hyvän yhteistyön huipennukseksi Kalevi on luvannut säveltää Sonjalle pianosonaattinsa nro 2.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kalevi Aho, Sonja Fräki, piano, Sibelius Akatemia

Kevään kulttuurimyrsky

Maanantai 30.5.2016 klo 14:05 - Hannu Lahtonen

Teräväkynäisenä yhteiskunnallisena keskustelijana tunnettu Kalevi Aho nousi kuluneen kevään aikana poikkeuksellisen näkyvästi otsikoihin. Kaikki alkoi Turun orkesteripäivillä huhtikuussa pitämästään kipakasta puheesta, jossa hän lukuisin esimerkein suomi maassamme harjoitettua kulttuuri- ja talouspolitiikkaa – itse talouselämää unohtamatta.

Kalevi kiteytti, että monilta keskeisiltä poliitikoilta näyttää puuttuvan kulttuuriperinnön merkityksen taju. Kuten myös, että ihanne sivistyksestä itseisarvona ei kuulu moderniin maailmaan.

”Sitäkään todistettua tosiasiaa ei haluta millään uskoa, että kulttuuri on itse asiassa taloudellisestikin kannattavaa, vaikka tämä ei näy suoraan kuntien budjetissa.”

”Kulttuurilaitokset ovat yhteiskunnallisissa murrostilanteissa äärimmäisen tärkeitä maallemme. Ne voivat toimia kriittisinä ääninä tai ylipäänsä poliittisista suhdanteista riippumattomina henkireikinä ihmisille.”

Kulttuuri on Kalevin mielestä kansakunnan henkisen tilan mittaaja ja kilpailuvaltti kansainvälisillä areenoilla. Hänen mukaansa on yleisemmin menossa pohjoismaisen hyvinvointivaltion alasajo. Se merkitsee yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvua ja tuottaa näköalattomuutta suurelle osalle suomalaisista. Se voi purkautua uusina levottomuuksina.

Kalevin puheenvuoro huomioitiin laajasti maamme keskeisimmissä medioissa. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tämä ei jää tähän.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kalevi Aho